maanantai 6. heinäkuuta 2015

Suuri Mi Vinyls -esittely

Päätin selättää vinyylit. Nyt oli se hetki. Aamulla oli aikaa ja päätin, että nyt homma toimii. Ja jes! Löysin erittäin sopivia yhdistelmiä ja homma todella toimi! Paljon kuvia tässä postauksessa siis!
Vinyylit on saatu testaukseen ja löytyvät Mi Nailsin verkkokaupasta täältä. Näissä kuvissa esiintyy juttuja tosi monista arkeista, alimmaisissa kuvissa on joka kynnellä erilaista kuviota!
Minulle vinyylien kanssa ykkösongelma on ollut alimmaisen kerroksen kuivuminen tai lähinnä se, että en malta odottaa tarpeeksi. Päätin kaataa tämän ongelman lakkaamalla alle erittäin nopsasti kuivuvia lakkoja, esim. holoja. Ja näin, problem solved. Tulette näkemään minulla vinyylejä vain hololakkojen päällä! :D Lisäksi valitsen päälle laitettavaksi lakaksi jotain mahdollisimman erottuvaa, eli glitteristä tekstuuria. Näin alkoi homma toimia! Testailin ensin ja sitten pääsin varsinaisesti asiaan, eli kynsille jäi nämä ensin esiteltävät sinivihreät ruudukot. (Minulla oli näitä ruudukkoja vain tasan 10, mutta jes, onnsituin!!) Alimmaisena on sitten kuvia erilaisista vinyyliarkeista tehdyistä testailuista, nekin ovat oikein mieluisia minun silmään. Nämä sinivihreät on töpsötelty vinyylin päälle liukuvärin tapaan sienellä, alemmat on lakattu suoraan lakkapullon sudilla vinyylin päälle. Kokeilkaa ihmeessä, tapa on helppo tapa kasvattaa pikkuisen kärsivällisyyttä ja saada kivannäköiset kynnet! :D

Tässä lopputulos.



Käytetyt lakat: Julie G sininen ja vihreä hiekkaglitter sekä Jaden hololakka Irresistivel.

Sotku näyttää melkoiselta, siksi alla mainoslehteä!

Käytin töpsöttelyn alla myös Glisten&Glown Ctrl-alt-deliä, joka irtosi tosi nätisti hoidettuaan hommansa, melkein samalla kun irrotti vinyylin!

Tässä vinyylien ja lateksin irrottamisen jälkeinen tulos. Ei paljon mitään putsailtavaa kynsinauhoilla!

Tässä kokeilu FNUG:n hololla ja myös Julie Geen hiekoilla. Erittäin kiva väriyhdistelmä!

Ja vielä toinen kokeilu, alla China Glazen Techno teal ja Julien geen kultainen hiekka.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. kiitos =) olen itse enemmän kuin innoissani näistä!

      Poista
  2. Oi mitä lakkauksia! Tosi hyvin oot onnistunut :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! <3 eka kerta ku onnistuin! :D tätäkin voi siis oppia... :D

      Poista
  3. Nuo ruudukot on upeat, voi eii en oo ennen niin välittäny näistä vinyyleistä, mut nyt sait kyllä ruudukko vinyyli kuumeen aikaa. :D <3

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi, kun on kivoja. :) Ja ihanaa, että saa koko kuvion kerralla, mie inhoon teippien kanssa räpeltelyä. Tai siis en inhois, jos olis joskus kunnolla aikaa asetella niitä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) joo mä en oo mikään nypertelijä, mutta tän verran jo onnistui! :D

      Poista
  5. Koristelin varpaankynsien lakkaukset chevroneilla ja onnistui muuten hyvin OPIn vähän jankkiintuneella - lähes hiekkalakkamaisella! - Burlesque-glitterillä (Bring On The Bling), vink vink vaan kaikille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D hyvä vinkki!! paksu glitteri sen olla pitää!

      Poista