maanantai 13. heinäkuuta 2015

Juttua kynsienhoidosta, nakuilua ja vähän tylsät lakkaukset?

Ensin nakukuva kynsistä. Hui! Hoidan kynsiäni aika huolella, myönnetään. Moni kysyy, että onko minulla omat kynnet ja miten kummassa ne pysyvät niin hyvässä kunnossa. Noh, en vanno minkään tiettyjen hoitotuotteiden nimeen, vaan testailen mielellään monenlaista. Yöksi rasvaamisen ja kynsien nakuna öljyilyn olen katsonut hyödyllisimmäksi kynsienhoidossa.
Tässä ekassa kuvassa kynnet vain öljyttynä. Keltaiset ne ovat, eli buffaamista en harrasta ollenkaan. Liuskottumia ei juuri tällä hetkellä ole ja pituuttakin ovat kesällä kasvaneet aika kivasti. Ei silti kaunista katseltavaa, I prefer polish! :D

 Tässä kuvassa tällä hetkellä käyttämiäni tuotteita, eli tuo Color4nailsilta testiin saamani kynsinauhaöljy imeytyy erittäin nopsasti ja on siksi ollut käytössä, tosin olen käyttänyt muutakin ja silti purtilo on mekein loppu. (Tässä välihuomiona se, että kynsituotteethan auttavat vain jos niitä käytetään: annoin äidilleni käyttöön tuon toisen putkilon ja hän sanoo, ettei se hirveästi ole auttanut, noh, voinee johtua myös siitä, että siitä on käytetty ehkä 1/4 ! :D ) Kynsien kärkiin sivelen tuota CND:n Rescue Rx -öljyä, joka sisältää keratiinia ja jojobaöljyä ja tuoksuu aivan taivaalliselle! Laitan tätä aina ennen aluslakkaa ja hieron hyvin. Minusta liuskottumat ovat kyllä vähentyneet lähinnä tämän ansiosta! Aluslakkana käytän nyt tuota Nail pattern boldnessin Digital hydrationila, löytyy Mi Nailsista, hinta 11,50e ja en vielä osaa sanoa sen toimivuudesta ainakaan mitään huonoakaan, olen käyttänyt sitä muutaman viikon ja kynnet ovat paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Luottoaluslakkani kuitenkin on ehdottomasti Opin Nail envy, eikä tämä vielä ole lopullisesti sen paikkaa vienyt, mutta testailua jatketaan syksyyn! Hain tätä jo kolme pulloa lisää varastoon Mi Nailsissa käydessäni! :)

Ja tässä nämä vähän tylsät lakkaukset. Alla Dance Legend 639, kaunis pinkki shimmer ja päällä valkoiset leimat MM 48 laatasta. Ei mitään muuta sanottavaa näistä, ihan ok mut ei enempää? :)


7 kommenttia:

  1. Nail envyt ei ole aluslakkoja vaan hoitolakkoja eli tarvitsevat aluslakan päälle :)
    Niitä kuuluisi käyttää kuuriluontoisesti mutta en kyllä itsekkään käytä sitä niin. Olenkin kirjoitellut tuosta hoitolakasta http://dioriina.blogspot.fi/2015/04/nail-envy-kuivien-kynsien-pelastaja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu eivät ole aluslakkoja, mut mä oon ehkä viitisen-kuutisen vuotta käyttänyt nail envyä aina lakkausten alla ja se on kyllä musta pitänyt mun kynnet kuosissa! :D eli en suostu luopumaan! kiitos linkityksestä, siitä on varmasti jonkulle apua! :) keltaisuudesta varmaan pääsisi tosiaan eroon laittamalla nail envyn tai tämän digital hydrationin päälle vielä aluslakkaa, vaikka kaksikin kerrosta, mutta en halua.. kynnestä tulee silloin mun makuun vähän paksu ja kyllähän se kuivuminen ja tekeminenkin hidastuu! :)

      Poista
  2. Kauniit kynnet! :> Laitatko öljyä silloin, kun sulla on jotkin lakkaukset kynsillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. laitan, kynsinauhoille kyllä ja meneehän siinä sitä kynsillekin! =) kiitos =)

      Poista
  3. Mulla on sanottavaa noista lakkauksista, aivan ihanat ja mun lempparikuvio, tahtoisin ton laatan!

    VastaaPoista